Pari vuotta Abraham Lincolnin murhan jälkeen leskirouva Lincoln asui Chicagon kaupungissa, West Washington Streetin talossa numero 375. Hänen elämänsä sanotaan olleen tuohon aikaan yksinäistä ja surullista, lähinnä valtavien velkojen takia. Kongressi oli antanut hänelle 20,000 taalaa eli presidentin yhden vuoden palkan. Tällä summalla Mary Todd oli ostanut ja kalustanut em. kauniin huoneiston. Hän eli äärimmäisen säästäväisesti, mutta silti rahat eivät tuntuneet riittävän.
Oli siis tehtävä radikaaleja ratkaisuja. Niinpä hän lopulta päätti myydä osan arvokkaista puvuistaan ja koruistaan. Hän päätteli, ettei enää tarvitsisi edustusasuja. Jo Valkoisen Talon aikaan rouva Lincoln oli pitänyt niitä enemmänkin varalla kuin todella tarpeellisina tavaroina.
Chicagossa ei kuitenkaan ollut markkinoida leskivaimo Lincolnin asusteille. Mary Todd kirjoitti tuolloin ystävälleen Elizabeth Keckleylle New Yorkiin ja sopi tapaamisen syyskuun puolivälin tienoille. Jostain syystä rouvien aikatauluissa tapahtui sekaannus ja Kerkley ilmestyi sovittuun hotelliin kaksi päivää myöhässä. Rouva Lincoln oli asunut hotellissa tekaistulla nimellä ja koska Keckleytä ei näkynyt, oli hän tavannut erään kauppamiehen Brady & Co -nimisestä liikkeestä.Mary Toddin todellinen henkilöllisyys paljastui lähes heti, koska hän näytti kauppiaalle sormuksen, jossa oli hänen oma nimensä.
Aitoamerikkalaiseen tyyliin tämä aiheutti välitöntä säpinää kauppamiehen toimesta. Rouva Lincolnille ehdoteltiin kaikenlaisia yhteistyösopimuksia mainosmielessä. Mikäli vaatteet ja korut jäisivät Brady & Co:n välitettäviksi, saisi Mary Todd vähintään 100,000 dollaria muutaman viikon kuluessa. Yhtiö myös halusi rouvan kirjoittavan kirjeitä, jotka sitten välitettäisiin lupaaville poliitikoille. Ajatuksena oli kerätä heiltäkin rahaa presidentin leskeä varten. Kampanja aloitukseksi rouva Lincoln kirjoitti republikaanipuolueelle pyytäen rahaa. Vastapalveluna Mary Todd lupasi olla hiljaa seuraavan vuoden vaalikampanjoinnin aikaan.
Brady & Co julkaisi mainitun kirjeen New York World -sanomalehdessä. Rouva Lincoln sattui kuulemaan erittäin loukkaavia kommentteja tekstistään erään miehen suusta tämän sattumalta lukiessa kyseistä artikkelia. Mary Todd päätti palata saman tien kotiinsa ja kirjoitti sieltä rouva Keckleylle. Kirjeessä Mary Todd pyysi Elizabethia olemaan yhteydessä Bradyyn ja pyytämään, ettei tämä enää julkaisisi ainuttakaan hänen kirjoittamistaan kirjeistä.
Jo seuraavana päivänä New York World julkaisi toisen presidentin lesken kirjeistä. Siinä väitettiin, että eräät Abraham Lincolnin hallituksen miehet pääsivät asemaansa ainoastaan lahjottuaan Mary Toddin. Seuraavien viikkojen aikana rouva Lincoln joutui valtavien syytösten kohteeksi. Pahimmassa niistä häntä syytettiin sisällissodan aikaista maanpetturuudesta Etelä-Valtioiden hyväksi. Abrahamin ja Mary Toddin poika Robert oli järkyttynyt tästä kaikesta. Hän oli erittäin herkkä julkisuudelle ja nyt hän kertoi olevansa sitä mieltä, että äidin mielenterveys oli järkkynyt.
Keväällä 1868 ilmestyi kirja "Behind the Scenes", joka julkaistiin Elizabeth Keckleyn nimellä. Kirjallaan rouva Keckley yritti saada ihmisiä ymmärtämään rouva Lincolnin hyviä aikomuksia. Yritys oli huono ja saman vuoden syksyllä Keckley kirjasta ilmestyi Betsey Kickley -nimellä tehty parodiaversio, joka nöyryytti täydellisesti Mary Todd Lincolnin.
Kaiken tämän jälkeen Mary Todd Lincoln halusi pois kotimaastaan. Poikansa Robertin mentyä vihille lähti rouva Lincoln Saksaan läheistensä kanssa. Ennen lähtöään hän maksoi 70,000 taalan edestä velkojaan. Näistä 800 dollaria meni surullisen kuuluisalle Brady & Co:lle.
Suden metsästystä
"Miten raiwosti sudet, nämä raatelewat pedot, liikkuvat ja tekewät pahojansa, näkyy walituksia ja kertoelmia melkein yltäympäri maatamme. Näitä kaikkia kuullen, näihin kaikkiin katsoen woipi päättää, että nämä mainiot raateliat ja taloutemme sekä koko warallisuutemme häwittäjät saawat tehdä pahojansa melkeen estämätä.
Jahtiwoutia kyllä useammista seurakunnista lienee walvomassa ja auttamassa suden pyyntöä, mutta työläs on heidänkin pysyä joka pedon kantapäillä, kun muu kansa on niistä aiwan huoleta. Wielä lisäksi on hengen ottaisiksi paikottain määrätty jokuu summa annettawaksi, mutta ei tämäkään näytä mitään waikuttavan niiden wahingoin wähentämiseksi, mitä sudet wuosittain tekewät maassamme."
Artikkelin jatkuu lainauksilla ruotsalaisesta kirjasta "Anteckningar öfver jagt och skjutkonst" eli "Kirjoituksia metsästys- ja ampumakeinoista". Piirros esittää susiansaa, jonka periaate on seuraava;
"Jos jossain tiedetään susien erinäinen liikunto- eli kulku-paikka, eli jos tämmöstä ei löydy, niin jollekulle muulle soweliaalle paikalle tehdään harpinmuotoinen ymmyrjäinen piiri, noin 40 eli 50 kyynärää laajuudeltaan ympäri mitaten, johon piiriin yltä ympäri lyödään 3 kyynärän, wähintäin 2,5 kyynärän mittaisia seipäitä 4 tuumaa toisistansa, niinkun seuraawasta kuwauksesta kirjaimet CC näyttää.
Kun tämä piiri on noin sanotulla tawalla ympärinsä seiwästetty, niin lyödään sen ulkopuolelle samalla tawalla toinen seiwäs-riwi, niin että kuja E E on riwien wälillä 18 tuumaa leweä. Ulkopuoliseen riwiin G G jätetään aukko F A noin 2 kyynärän leweä. Tähän aukkoon tehdään owi F B 2,5 kyynärän leweä ja korkea, joka warustetaan niin että jos owi B wedetään A:han, niin jousi eli wipu taas wetää sen B:hen.
Tarhan keskelle tehdään wähäinen katos D, jossa syöttinä tarhassa pidettäwä eläin woipi pitää suojaa pahalla ilmalla. Kun nyt susi, lähetessään tarhaa, näkee eläimen tarhan sisällä, alkaa se kiertää tarhaa sisään päästäkseen, ja näin tultuansa aukolle F A, johon wielä woidaan kaikellaisia syöttö-aineita riputella, menee kujaan E.
Kujan ollessa näin sanotulla tawalla soukan, ei susi pääse kääntymään enään takaperin, waan täytyy pyriä edelleen kujaa E E, siksi kunne tulee owelle F B. Jos nyt susi lykkää owen B:stä A:han ei kuitenkaan pääse susi ulos koska owi F B on leweämpi pisteitä F A, waan täytyy taaskin mennä edelleen. Kun nyt niinkun sanottiintaaskin jousi wetää owen A:sta B:hen, niin woipi tällön kujaan mennä susia waikka miten paljon yhtä haawaa."
Jahtivoudin määrittelee Pieni Tietosanakirja 1920-luvulta seuraavasti; vakinaisten kruununpalvelijain avuksi otettu virkailija, jonka velvollisuutena oli toimeenpanna ajometsästyksiä ja metsäpalon sattuessa johtaa sammutustyötä. Tämä toimi lakkautettiin 10.2.1891 annetulla asetuksella ja jahtivoutia varten kultakin talonsavulta kannettu palkkaus, silta- ja jahtivoudinkapat, peräytettiin kruunulle.
Puutarhassa
Puutarhamestari Elias Norlin saapui Halikon Åminnen l. Joensuun kartanoon Tukholmasta lokakuussa 1804. Häntä tarvitsi kartanon silloinen isäntä Gustav Mauritz Armfelt puu- ja hedelmäistutusten tekoon. Ruotsin edustajana Wienissä tuolloin toiminut kreivi oli päättänyt uudistaa tilansa puutarhat.
Norlin oli leski tullessaan Suomeen, mutta avioitui jo samana vuonna viereisessä Viurilassa asuneen Helena Enbomin kanssa. Ensimmäisestä aviosta puutarhamestari toi mukanaan kolme poikaa, Karl Fredrikin, Eliaksen ja Erik Gustavin. He kaikki jatkoivat isän viitoittamalla tiellä toimien puutarhamestareina mm. Mustiolla, Fiskarsin ruukilla, Urjalan Hongolassa ja Maskun Kankaisilla. Liitosta Helena Enbomin kanssa syntynyt poika kuoli vajaan kolmen vuoden iässä.
Näistä kolmesta nuorukaisesta Erik Gustav muutti Halikosta Mustion ruukille syksyllä 1815. Siellä hän piti huolta kartanon valtavasta puistoalueesta yhdessä renkiensä kanssa. Vaimo Eva Lindström löytyi lähes pihapiiristä. Vasarasepän tytär ja puutarhamestarimme vihittiin syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1816. He saivat neljä lasta, joista kaksi kuoli vauvaiässä. Esikoispoika Gustav Berndt meni naimisiin Helena Rönnin kanssa ja työskenteli Elimäen Hämeenkylän kartanossa.
Tytär Sofia Wilhelmina jäi Mustiolle ja meni 10.12.1854 naimisiin puutarhamestari Erik Johan Saxenin kanssa. Tämä oli syntynyt Salon Kaukvuoren kylän Kenkkallion torpassa ja tullut sieltä töihin ruukille. Sofian kuoltua seitsemän avioliittovuoden jälkeen mestari Saxen meni uusiin naimisiin räätälintytär Eleonora Wareliuksen kanssa. 
Mustion kartanon puutarhaa varten oli tehnyt suunnitelmia mm. varamaanmittari Gottfried Hartzell ruukinpatruuna Magnus Linderin pyynnöstä jo vuonna 1787. Gottfriedin ajasta ei puistossa juurikaan ole jälkiä. Harvinaisen korkkipuun ja amerikkalaiset jalopähkinäpuut istutti Fridolf Linder 1800-luvun loppupuolella. Puutarhan suunnittelu liittyi itse kartanoon, jonka päärakennuksen Magnus L. teetti vuosina 1783-92. Nykyisin kartanossa toimii hotelli ja tilausravintola.
Ylemmässä kuvassa on satunnainen otos 1800-luvun lopun englantilaisesta puutarhasta. Englannissa puutarhanhoidolla on tavattoman vanhat perinteet ja täkäläisistä kartanoista ovat varmasti Suomessakin toimineet mestarit saaneet vaikutteita, joko suoraan tai välillisesti.
Antintytär olikin virhe
Aloittaessani sukututkimusharrastustani aika tarkkaan 20 vuotta sitten, oli merkittävimpänä lähteenä eräs suvun piirissä säilynyt virkatodistus vuodelta 1915. Siinä lueteltiin isoäitini isänpuoleisia esivanhempia peräti neljä sukupolvea taaksepäin.
Näistä ensi alkuun jäi epäselvimmäksi myöhemmin muonatorppariksi osoittautunut Otto Fredrik Warelius ja erityisesti hänen vaimonsa Eva Erika Antintytär. Alkuinnostuksen ollessa suurta ei aikaa jäänyt sukututkimusoppaisiin tutustumiseen eikä näkökulman laajentamiseen. Näitä molempia asioita olen sittemmin yrittänyt petrata.
Esiäitini Eva Erikan syntymäajaksi mainittu virkatodistus kertoo ensimmäisen päivän huhtikuuta vuonna 1819 Karjalohjalla. Koska 1988 ei vielä ollut käytettävissä HisKin kaltaista järjestelmää, oli etsiminen aloitettava Kansallisarkistossa mikrokortteja ja filmejä rullaamalla. Karjalohjalta ei tuntunut millään löytyvän Eva Erikaa, joka olisi syntynyt em. päivämäärällä. Sama koski Lohjan kastettuja. Oletusarvona minulla siis oli se, että hänen isänsä etunimi oli Antti (Anders).
Jätin lopulta asian ratkaisemattomien ongelmien alati kasvaneeseen pinoon ja siirryin helpompiin tutkimusaiheisiin. Luonnollisesti kesken jäänyt homma jäi harmittamaan ja aikomus oli palata siihen myöhemmin. Aikomus myös toteutui HisKin myötä 1990-luvun puolivälin jälkeen, mutta silloinkaan en päässyt eteenpäin tästä Eevasta.
Lopulta Suomen Sukututkimusseuran jo lopetetun postituslistan kautta löytyi yllättävä neuvo. Olin jo siinä vaiheessa itse luopunut toivosta enkä toisaalta osannut nähdä kokonaisuuksia. Eräs ystävällinen sukututkija kertoi, että koko oletusarvoni oli väärin. Tuossa vuoden 1915 virkatodistuksessa ei ollutkaan Eva Erikan patronyymiä, vaan hänen sukunimensä Antin. Samalla syntymäpaikaksi paljastui Karjaan pitäjä.
Tästä aukeni aivan uusia uria seuraavan kerran arkistoon päästessäni. Karjaan kastetuista Evan syntymä löytyi helposti aprillipäivän kohdalta. Vanhempina olivat Gabriel Antin ja vaimonsa Anna Stina Alm. 1820-luvun alkupuolelta perhe asui Romsarbyn kylän Antan talon torpassa. Gabrielin isoisä Erik Anteen oli asunut Mjölnarbyn Antalla ja työskennellyt räätälin ammatissa. Gabrielin oma isä oli isoisän kaima ja hänet mainitaan samaisen talon lampuotina 1780-luvulta lähtien.
Gabriel Antinilla oli kahdeksan täyssisarusta sekä neljä sisarpuolta, joista osa oli jo ehtinyt kuolla ennen hänen syntymäänsä vuonna 1791. Vaimo Anna Sina Alm oli syntynyt Karjalohjan Tallaan kylässä, josta on vain muutaman kilometrin matka Anteen/Antin -suvun asuinpaikoilla nykyisen Mustion taajaman läheisyydessä. Hänen vanhempansa olivat sotilas Johan A. ja sotilas Erik Piparen tytär Anna. Erik Piparen veli muuten oli Elias Lönnrotin isoisä Matti Lönnrot. Näin ollen Anna Stina oli yksi Lönnrotin lukuisista pikkuserkuista.
Eva Erika Antinilla oli yhdeksän sisarusta. Heistä ainakin Christina Carolinalla oli omaa perhettä renkivouti Johan Edvard Tammelinin kanssa, joka oli vihkimisen aikaan vuonna 1850 töissä Pohjan pitäjän Pappilassa. Perheen kaksi viimeksi syntynyttä lasta kuoli kolmen päivän välein pienenä ja muiden vaiheita en ole toistaiseksi seurannut.
Amerikan sisällissodan suomalainen soturi
Amerikan sisällissodassa 1860-luvulla taisteli muutamia kymmeniä suomalaisiakin sotureita. Heistä merkittävimpiin lukeutui Otto Maunu Geers, jonka sanotaan syntyneen Euran pitäjässä. HisKin perusteella ei vuosien 1822-1850 välillä syntynyt yhtään sopivaa lasta ao. seurakunnassa. Ainoa lähitienoilta löytyvä Otto Maunu tai Otto Magnus on Eurajoen Kaukomäellä vuonna 1837 syntynyt seppä Otto Reinhold Pihlmanin poika, jonka äiti oli Helena Jakobsdotter.Euran pitäjässä vilahtaa muutamia Giers -nimisiä henkilöitä, mutta käytettävissä olevien lähteiden perusteella ei tämän sotasankarin syntyperä varmuudella selviä. Syntymävuosi muuten perustuu itselläni Yhdysvaltain väestönlaskentakaavakkaisessa 1880-luvulla esitettyihin tietoihin, jonka mukaan Otto M. Geers oli syntynyt vuonna 1837 Venäjällä. Tämä tietysti saattoi tarkoittaa myös Suomea.
Amerikkaan, tarkemmin Bostonin kaupunkiin Otto Maunu lähti merimiehenä vuoden 1860 tienoilla. Seuraavana vuonna hän sisällissodan juuri alkaessa hän liittyi Yhdysvaltain laivastoon ja palveli siinä peräti 21 vuoden ajan yhtä mittaisesti. Sodan aikana hän joutui useita kertoja koviin taisteluihin ja dramaattisiin tapahtumiin.
New Orleansin käydyssä taistelussa hänen laivansa ammuttiin upoksiin. Suuri osa miehistöä menehtyi hukkumalla, mutta Otto Maunu oli hypännyt Mississippi-jokeen juuri silloin, kun Etelävaltion tykki oli ampunut lippumaston alas. Hän kietoi pudonneen lipun itsensä ympärille ja uimalla pelasti sekä oman henkensä että maansa lipun. Tätä häntä sitten säilytti elämän loppuun saakka kallisarvoisena aarteena. Otto Maunu Geers haavoittui kaksi kertaa. Jälkimmäisessä tapauksessa luoti lävisti hänen jalkasta.
Hän erosi laivastosta ja sotapalveluksesta vuoden 1880 tienoilla. Edellisenä vuonna hän oli vienyt vihille Christopher ja Esther Whitmanin tyttären, Lydia Austinin. Vihkiminen oli tapahtunut Massachusettsin Middlesexissä helmikuun 27. päivä. Otto Maunu osti maatilan Maynardista perheelleen, joka tosin jäi lapsettomaksi.
Sodanaikaisista ansioistaan Otto Maunu Geers palkittiin useilla kunniamerkeillä sekä hallituksen myöntämällä tavallista suuremmalla eläkkeellä. Suomenkielen ja esivanhempiensa tavat hän unohti vähitellen, koska koko lähipiiri oli amerikkalainen vaimoa myöten. Amerikansuomalainen historioitsija Salomon Ilmonen kertoo kirjassaan "Amerikan Suomalaisten Historiaa" sotasankarimme "ryhdin, vartalon ja kasvojen piirteiden" pysyneen loppuun saakka suomalaisina. Otto Maunu Geers kuoli Stow Villagen maatilallaan vuonna 1916.
Maalarisälli Lönn Raisiosta
Raision kirkon ympärillä levittäytyvän hautausmaan eteläiseltä rinteeltä löytyy muutamia 1800-luvulta peräisin olevia muistokiviä. Aikakaudelle tyypillisiä maassa makaavia, punaisesta graniitista tehtyjä hautakiviä on pari kappaletta, joista toisen alla lepää maalari Kaarle Fredrik Lönn.Kaiverruksen mukaan hän oli syntynyt 25.7.1825 ja kuollut 29.1.1888. Näillä tiedoilla hänen vanhempiaan kannattaa ensiksi lähteä hakemaan Suomen Sukututkimusseuran HisKistä. Haun voi aloittaa rajoittamalla sen Varsinais-Suomeen, koska tuskinpa maalarimme kovin kaukaa Raisioon on päätynyt. Poikkeuksia toki on, mutta tutkimusta voi nopeuttaa ja helpottaa rajaamalla selvitettävää aluetta.
Hakuavaimena käytin tässä tapauksessa etunimiparia Carl Fredrik ja syntymävuotta 1825. Näilä tiedoilla HisKi listasi noin kolmisenkymmentä potentiaalista lasta, jotka voisivat tulla kysymykseen. Listan loppupäästä löytyivät Turun suomalaisen seurakunnan kastetut. Näistä samana päivänä eli 25. heinäkuuta oli syntynyt piika Eva Lena Lönnin avioton poika, joka kastettiin neljä päivää myöhemmin.
Tämä seurakunnan kastettujen luetteloa tarkemmin tutkittaessa voi huomata pienen omituisuuden Carl Fredrikin eli Kaarlen äidin etunimissä. Hyvin varmasti vuosina 1821 ja 1829 syntyneiden aviottomien lasten Eva Helenan ja Oton äiti Eva Lisa Lönn on sama kuin Kaarlen äiti Eva Lena Lönn. Tarkentavia faktoja voisi kaivella rippikirjoista.
Koska sekä sukunimi että päivämäärä täsmäsivät, heräsi tämä 120 vuotta sitten haudattu vainaja aivan uudella tavalla eloon omissa silmissäni. Koska kyseessä ei ole sen kummemmin oma, edes kaukainen sukulaiseni, en lähtenyt maakunta-arkistoon asiaa selvittämään. Lisätietoja löytyy 2000-luvulla verkonkin kautta. Historiallinen Sanomalehtiarkisto on ehtymätön aarreaitta sukututkijalle ja niinpä maalari Lönnkin oli onnistunut jättämään jälkipolville muutamia merkintöjä itsestään - tosin vasta kuoleman jo korjattua hänet.
Vainajan omaiset ehtivät saada tiedon Kaarlen kuolemasta Sanomia Turusta -aviisin helmikuun kolmannen päivän numeroon. Säkeillä "Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja minun autuuteni Jumala olkoon ylistetty" annettiin "kaukana asuville sukulaisille ja tuttaville" tieto maalarinsälli Kaarle Fredrik Lönnin
äkillisestä halvauskuolemasta. Sama lehti julkisti helmikuun 22. päivä "vaihtoilmoituksen". Siinä kerrottiin "kalunkirjoituksen ja muun omaisuuden arwostelun" tapahtuvan Uusi-Lukkarlan rusthollissa, Raision pitäjän Kuloisten kylässä tulevan maaliskuun 16. päivänä. Ilmoituksen on allekirjoittanut pesänhoitajaksi määrätty Adolf Lindqwist.Näistä tiedoista selviää myös se seikka, että maalarimme hautapaikka aukeaa suoraan hänen kotipaikkaansa päin. Lukkarlantie löytyy Raisiontien (joka Turun puolella tuntee nimen Satakunnantie) ja Rauman suuntaan menevän moottoritien väliseltä maakaistaleelta, läheltä Huhkon kartanoa.
Mylläri- ja seppäsuku Palin
1730-luvulla Lohjan Laakspohjan kartanonseppänä oli eräs Johan Palin, joka oli syntynyt 1710-luvulla. Hänen sukuperästään ei ole selvyyttä. Yksi mahdollisuus olisi Laakspohjan Haagan torppari ja seppä Sigfred, joka mainitaan Lohjan kastettujen luettelossa vuonna 1724 vaimonsa Margetan ja poikansa Carlin kera. Seppä Palin asui nimittäin nimenomaan ao. torpassa. Saman vuosisadan loppupuolella Haagan torpassa asusti edelleen seppä perheineen.Johan Palin löysi vaimonsa Lohjanjärven rantamailta, Karkalinniemen Varolan kylän yksinäistalosta. Kreetta Niilontytär ja Johan vihittiin Lohjalla marraskuun lopulla 1738 molempien ollessa 18 ikävuoden tienoilla. Paria vuotta myöhemmin syntyi perheen esikoinen, Gustaf -nimen saanut poikalapsi. Seuraavien 22 vuoden aikana lapsia ilmestyi maailmaan peräti tusinan verran Gustaf mukaan luettuna. Äiti Kreetta ja isä Johan kuolivat molemmat toukokuussa 1767. Tuolloin perhe oli asunut jo muutamia vuosia Sammatin Myllykylän Arvelassa. Isä Palin toimi näihin aikoihin Sammatin pitäjänseppänä.
Suuresta lapsikatraasta olivat elossa ainakin pojat Gustaf, Johan ja Erik. Heistä viimeksi mainittu oli jäänyt Lohjan Vaanilan Santojalle mylläriksi ja kuoli siellä 29 vuoden iässä. Gustaf asettui vaimonsa Stina Matsdotterin kanssa Myllykylään ja jatkoi isänsä ammatissa seppänä. Stina oli Myllykylän Arvelan isännän tytär ja niinpä oli luontevaa, että perhe asui siellä.
Gustafin voisi sanoa aloittaneen suvun Sammatin ja Karjalohjan sukuhaaran. Hänen ja Stinan kolmesta lapsista vanhin, Petter, häviää näköpiiristä ja ainoa tytär Maria jää lapsettomaksi sekä naimattomaksi kuollen kirkonvaivaisena vanhuksena vuonna 1845. Niinpä suvun jatkaminen jäi vuonna 1772 syntyneelle Gustafille, isänsä kaimalle. Yhdessä puolisonsa Anna Axelsdotterin kanssa perheeseen syntyy kahdeksan lasta, joista kaikki ovat tyttöjä. Imeväisiässä tai lapsena näistä menehtyy ainakin kolme. Kuopuksen, Ulrika Sofian jäljet jäävät historiaan hämäriin, mutta Maria Lovisa, Gustava ja Eva menevät kukin tahollaan naimisiin.Maria Lovisan nai Karjalohjan Makkarjoen Vähätalon isäntä Henrik Forsman ja hän siirtyi emännöimään tilaa. Henrik Forsmanilla ja Maria Palinille oli kahdeksan lasta.
Gustava Palin meni naimisiin Nummen Sierlan kylän Salmin talon Sepän torpparin, Erik Johan Malmstedtin kanssa. Kuten torpan nimestä voi nopeasti päätellä, oli sulhanen ammatiltaan seppä appensa tavoin. Perheeseen syntyi seitsemän lasta vuosien 1833-54 välillä. Gustavan kuoltua Erik Johan meni uusiin naimisiin torpparin leski Gustava Ekströmin kanssa.
Eva Palinin puolisoksi tuli seppä Kustaa Bergman, joka asettui appensa torppaan asumaan.Vihdissä syntyneen Kustaan ja Evan perheeseen kuului kolme lasta, joista vanhin poika, Heikki, suomensi sukunimensä Vuorimieheksi.
Mainitsematta on jäänyt vielä Anna Stina Palin, jolla oli ainakin yksi avioton lapsi, Gabriel. Hän syntyi Sammatissa keväällä 1846. Tarkempia tietoja Anna Stina tai Gabrielin myöhemmistä vaiheista ei ole.
Vihdin sukuhaaran kantaisä oli edellä mainitun Gustafin pikkuveli Johan, joka syntyi huhtikuun lopulla vuonna 1745. Hän meni syksyllä 1779 naimisiin vuoden 1761 paikkeilla syntyneen Fredrika Törnroosin kanssa. Perhe asui 1780-luvulla Pullin kylässä, missä Johan työskenteli puuseppänä. Viimeistään 1799 hän muutti perheineen Vihdin Olkkalan kylään mylläriksi.
Suvun suuntautumista käsityöammatteihin voi pitää periytyvänä. Poika Otto Fredrik, joka syntyi Lohjalla 1787, kuoli Olkkalassa vuonna 1812 vaununtekijäkisällinä. Perheen vanhin poika, Carl Gustaf, asui Olkkalan Stenbackan torpassa vuoteen 1819 saakka toimien pyöräntekijänä ja isänsä tavoin myös myllärinä. Vuonna 1819 Carl Gustaf ja hänen vaimonsa Maria Helena muuttivat kolmen elossa olleen lapsensa kanssa Jokioisten tehtaalle, missä isää tituleerataan rakennusmestariksi.
Jokioisista perhe muutti Lohjalle 1822 ja sieltä jossain välissä edelleen Nurmijärven Klaukkalan kylää. Loppuelämänsä Carl Gustaf oli muonatorpparina. Hän ja vaimo Fredrika kuolivat 1830-luvun loppupuoliskolla.
Pariskunnalla oli ollut 11 lasta. Poika Johan Fredrik oli ammatiltaan satulaseppä ja naimisissa nurmijärveläisen torpparin tyttären, Stina Lisa Hambergin kanssa. Johan Fredrikin veli Gustaf Adolf oli sitten vaununtekijä. Hän asui vaimonsa Maja Gretan kanssa Vihdissä ja Nurmijärvellä. Joskus 1840-luvulla Gustaf Adolf Palin mainitaan torpparina ja muonatorpparina Vihdin Kaharlan Jaakkolan talossa
Los accidentes de tráfico tienen diferentes escalas de gravedad, el accidente más grave se considera aquél donde resultan víctimas mortales, van bajando la escala de gravedad desde donde hay heridos graves, heridos leves, y el que origina daños materiales a los vehículos afectados.
Cuando se produce un accidente de tráfico siempre hay una causa desencadenante, y que se puede agravar de forma considerable si por culpa de esa causa desencadenante resultan afectado, otras personas, además de la persona que lo desencadena, conocido popularmente como el culpable y las posibles víctimas que pueden resultar afectadas por culpa de esa negligencia desencadenante del accidente, son víctimas por verdadera mala suerte de pasar por allí en aquel desgraciado momento.
Así mismo un accidente puede verse agravado, si no se ha hecho uso adecuado de los medios preventivos de seguridad que no evitan un accidente sino que reducen la gravedad del mismo. Por ejemplo, no llevar ajustado el cinturón de seguridad o no llevar puesto el casco si se conduce una motocicletav
No comments:
Post a Comment